Talvi ja kevättalvi, melkein nyt jo kevätkin, kiisivät ohitse ilman että runon runoa tursusi ulos päästäni. Ei ole helppoa, ei. Runous ei niinkään ole minun juttuni vieläkään, vaikka etenkin vuosi sitten sitä lyriikan opintojen takia koitin kiskoa ulos itsestäni - vaikka väkisin. Ja tuntui ettei se tekstin laatukaan noissa runoissani ole järin hääppöinen. Toki voisin ottaa käyttöön taas sen saman silloin kunniakkaasti viljelemäni menetelmän: pakkorunot. Tulisi tehtyä edes jotain, laadusta viis.

Kaipa huonokin runo on runo kumminkin, kuten Eino Leinokin runossaan Laulajan laulu lienee ajatellut, vaikka siinä runon pitääkin olla "muuten hyvä". Niin, voiko huono runo olla "muuten hyvä", jos taustalla oleva ajatus on hyvä, mutta toteutus olisi kömpelö?

Pitkä teksti on minulle niin paljon helpompaa ja mielekkäämmän tuntuista kirjoittaa. Siinä pystyn rakentelemaan kohti lopputulosta vieviä tapahtumakulkuja ja ilmaisemaan syvempiä ajatuksia paljon tehokkaammin kuin runossa. Luomaan samaistumispintaa erilaisten hahmojen kokemusten ja tuntemusten kautta. Aiheeni eivät yleensä mahdu pähkinänkuoreen, joten runolla pystyn sivaltamaan vain pintaa. Pitkässä tekstissä saa rönsyilläkin, kunhan koko ajan säilyttää kerrottavan tarinan punaisen langan käsissään, eikä hukkaa kantavaa ideaa päälle vyöryvän runsauden labyrinttiin.

Syksyllä aloittamani romaanitekele saavutti talvella ensimmäisen etappinsa, eli valmistui tavallaan lyhyehkönä perusrunkona, joka vaatii vielä täytettä ja paljon uusia liuskoja ollakseen ihan oikeasti romaani. Henkilöhahmojen tarinoiden  täydentämistä. Loppuratkaisu on kylläkin jo valmis ja olen siihen tyytyväinen.

Romaaninkin eteenpäin viemisessä on joku saamattomuuden kausi kuitenkin nyt menossa, johtuukohan raudanpuutteesta? Iloitsen kuitenkin siitä, että "pöytälaatikkooni" alkaa hiljalleen kertyä materiaalia. Vaikka mitään ei koskaan julkaistaisi oikeasti paperisen kirjan muodossa tai vaikka ei sähköisestikään, olen silti edes salaa mielessäni itse itselleni "kirjailija", lopultakin! 

* Voisin myös palata sen vuosi sitten keväällä valmistuneen ensimmäisen romaanitekstini syövereihin (mikäli vielä kestän lukea sitä!) ja taas tehdä pienoisen rynnäkön kustantamoiden suuntaan, josko jo tänä vuonna tärppäisi...