Kesäkiireet ovat pitäneet huolta siitä, että runoihin en ole ehtinyt paneutua. Sen sijaan kyllä tartuin jo keväällä aloittamaani tarinatekstiin, josta voisi tulla lastenkirja... Oikeastaan se on tyylilajiltaan satu.

Halusin kokeilla sitä mistä kirjailijat usein kertoilevat, että kuinka tekstiä alkaa tulla vaan, kun antaa sille mahdollisuuden. Ensin tosin tuli idea tarinasta, joka kiehtoi mieltä niin että oikeastaan olikin todella helppoa aloittaa. Eli tavallaan siis pelkkä tarinan nimi potkaisi koko prosessin käyntiin, ja alusta asti tekstiä kehkeytyi mukavasti ja mukaansatempaavasti. Lisäksi olen kohtalaisen tyytyväinen aikaansaannokseeni tähän saakka, kun vain ehtisin kirjoittaa sen jo pian loppuun asti.

Niinpä runoprojekti voi olla vielä jonkin aikaa "kesälomalla", ellen sitten kerkiä jossakin välissä tarttua siihenkin.