Pitkän ajan jälkeen "muistan" taas tämän blogin. Eihän se mihinkään unohtunut ollut, en vaan jotenkin ollut saanut tänne mitään aikaan ja oikeastaan välttelin koko blogia.

Tällä välillä runovarastoni onkin vaivihkaa kasvattanut kokoaan niin, että olen jopa alkanut salaa haaveilla oman runokokoelman kasaamisesta. Tokikaan tekstieni laadusta en tiedä. Ehkä tärkeintä on silti, että edes jonkinlaista tekstiä on kertynyt. Minullakin alkaa viimein olla se kuuluisa kirjoittajan pöytälaatikko! Sieltä voi tarvittaessa seuloa näkyviin parhaiten onnistuneita säkeistöjä.

Nyt katsottuani nuo tänne tekemäni runovideot, huomaan että runotyylini on muuttunut hieman ajan kuluessa. Aloittelevalle runojen kirjoittajalle se lienee vain suotavaa, siis mikäli laatu paranee. Sitä tosin en osaa arvioida itse, luotettava laadun toteaminen taitaakin vaatia aikaa, niin että tavallaan irrottautuu omista runoistaan ja näkee, kuulee ne, kuin vierain korvin.

Itse pidin ihmeen paljon äsken pitkästä aikaa katsomistani Yksinäisyys- ja Tuntosarvet- runovideostani. Tuntosarvet https://www.youtube.com/watch?v=cIr969Zq_9Y ja Yksinäisyys  https://www.youtube.com/watch?v=qyn118XkE9o .

Luovan kirjoittamisen perusopinnot tulivat jo suoritetuiksi, nyt jatkan jo aineopinnoilla. Kurssikaverit ovat jo julkaisseet runokirjoja ja romaanejakin. Minulla sen sijaan pitkät tekstit lepäilevät epämääräisen mittaisilla unillaan, Toivottavasti vielä joskus jatkan niitä tai ehkä aloitankin jonkin uuden pitkän tarinan, kukapa tietää. Viimeisen vuoden aikana kimppuuni iskenyt epävarmuus oman sanoman tärkeydestä, sekä tarinankertomisen taidosta, kalvaa ohuiksi uskallukseni jalkoja.

Runovideoita on tekeillä, mutta hieman suuritöisempinä versioina kuin nämä aiemmat pikkuvideot. Lisäksi aion -  lavarunoudesta kiinnostuttuani - uskaltautua julkaisemaan nuo uudet runovideot oikein omalla nimelläni toisella Youtube-kanavallani. Muutamia omia runojani "livenä" luettuani sain keväällä ja kesällä hippusen ripauksen verran positiivista palautetta, mikä ihmeesti valaa ihmiseen rohkeutta.